=

Netti on pullollaan treeni- ja ruokavaliovinkkejä. Sulla voi olla vaikea "navigoida" tässä tietotulvassa ja tunnistaa sieltä ne olennaisimmat tekijät. Muista kuitenkin perusasiat silloin kun tavoittelet kehonkoostumuksen muokkausta ja unohda kikkailut. Ne eivät ole muuttuneet vuosien saatossa mihinkään.

Kuntomuutosten saavuttaminen ei vaadi ylitsepääsemättömiä suorituksia ja muista, että onnistumiset tuottavat positiivista energiaa. Positiivinen energia puolestaan tuottaa onnistumisia. Sanotaan, että positiivisesti ajattelevat ihmiset huomaavat paremmin heidän edessään olevia mahdollisuuksia ja täten he menestyvät paremmin. Tällainen silmukka...

Ei tarvitse, sillä vaarana voi olla ylikuormitustila. Liika kuormittuminen voi lopettaa huippu-urheilijan uran tai harrastajan harjoittelun ja ajaa kuukausien pakkolepoon. Jaksamisen rajat tulevat vastaan ja uupuminen on läsnä. Tällöin puhutaan ylikuormitustilasta tai ylirasitustilasta.

Itseluottamuksen merkitystä elämässä ei voi väheksyä. Itseluottamus on varmuuden kokemusta, uskoa omiin kykyihin ja siihen, että omat yritykset tuottavat tulosta. Itseluottamukseen liittyy myös positiivinen ajattelu, uskoa menestykseen ja onnistumiseen sekä odotuksiin parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta. Hyvä itseluottamus ei kuitenkaan...

Onnistuminen on päämäärän saavuttamista. Onnistuminen on valittu polku, jossa tapahtumat tuottavat positiivista energiaa. Positiivinen energia puolestaan tuottaa tekoja, jotka tulkitaan onnistumiseksi. Tällainen silmukka ruokkii siis itse itseään. Usein onnistumisen tiellä on vaikea edes havaita epäonnistumisia, on vain erilaisia yrityksiä päästä...

Saan paljon seuraavanlaisia kysymyksiä; "Olen noudattanut tätä ruokavaliota ennenkin ja se sopii minulle hyvin, ja olen saanut myös kehittymistä aikaan mutta luin juuri..." Tai "tykkään käydä aamulla salilla ja olen kehittynyt mutta pitäisikö minun käydäkin iltapäivällä..?"

Villen Vinkit

#villenvinkit #tiedettäsalille