=

Kehitä lihasmassaa ja voimaa

Lihaskasvu on lihassolujen poikkipinta-alan kasvua. Lihassolujen määrä ei ihmisellä juurikaan lisäänny. Todennäköisesti jokaisella meistä on yksilöllinen maksimaalinen lihasmassan määrä, jonka jälkeen lihasmassan kasvu ei ole enää mahdollista, tai ainakin se on hyvin hidasta. Mutta ainakaan vielä ei ole tullut vastaan yhtäkään yksilöä kenelle ei oltaisi saatu lihasmassaa kasvatettua :)

Lihasta tulee kuormittaa useasta eri suunnasta ja harjoitusohjelma tulee sisältää eri liikkeitä ja toistomääriä samalle lihasryhmälle, jotta lihaskasvu on optimaalista. Lihaskasvu on todennäköisesti suurempaa, mikäli sama lihasryhmä harjoitetaan kaksi kertaa viikossa kuin kerran viikossa sekä lihasryhmäkohtainen volyymi on 10-30 sarjaa per viikko. Lisäksi lihasryhmäkohtainen volyymia on kasvatettava nousujohteisesti läpi vuoden, jotta lihaskasvu on jatkuvaa. Riittävä energiansaanti sekä riittävä laadukkaan proteiinin nauttiminen päivittäin ovat myös avaintekijöitä optimaalisessa lihaskasvussa.

Kun tavoitteena on optimaalinen lihaskasvu, kuukausittainen painnonousu ilman rasvamassan lisääntymistä vaihtelee yksilön harjoituskokemuksen mukaan 0,2 kg:sta noin 1,0 kg:hon kuukaudessa.

Treenaa pitkäjänteisesti, suunnitelmallisesti ja oikein! Syö riittävästi laadukasta ruokaa, niin saavutat varmasti normaalia suuremman lihasmassan! 

Yhdessä treenissä tulisi tehdä noin 10 sarjaa, kullekin lihasryhmälle, jos tavoitteena on niiden maksimaalinen lihaskasvu. Ei enempää, sillä on todennäköistä, että yli 10 menevät sarjat "menevät hukkaan", esim. keskittyminen voi herpaantua. Sarjat tulee olla sellaisia, jossa saat tehtyä 6-12 toistoa sellaisella painolla, että noin kaksi toistoa jää "varastoon".  


Valmennustuotteemme lihaskasvuun