=

en-KAIKKI DIEETIT TOIMIVAT KUN NE SAAVAT AIKAAN ENERGIAVAJEEN

06/05/2022

Erilaisia ruokavaliomalleja painonpudotukseen on olemassa runsaasti. Kaikki ruokavaliomallit pudottavat painoa tehokkaasti ja niiden teho perustuu niiden aikaan saamaan energiavajeeseen. Sinulle sopiva ruokavaliomalli tulee valita sen perusteella mikä sopii sulle parhaiten! Joillekin eri dieetit voivat olla helpompi toteuttaa kuin toiset. Eri dieeteissä on vahvuuksia ja heikkouksia mutta ne eivät liity painonpudotuksen tehoon vaan siihen kuinka helppoa dieettiä on arjessa mahdollista noudattaa.


Erilaisia dieettiruokavalioita ovat:
1. Vähähiilihydraattinen ruokavalio, jossa syödään hiilihydraatteja vähemmän kuin normaalisti noin 100-150 g päivässä
2. Ketogeeninen ruokavalio, syödään erittäin vähän hiilihydraatteja, alle 100 g päivässä
3. Vähärasvainen dieetti, vältetään rasvapitoisia ruoka-aineita ja syödään pääasiassa proteiinia ja hiilihydraattia
4. Pätkäpaasto, rajoitetaan syömistä, siten että syödään tiettynä kellonaikana vuorokaudesta esim. Syödään vain klo 12-18 välillä.
5. "Pussikeittodieetit" syödään dieettiin tarkoitettuja omia tuotteita, yleensä näissä energiansaanti on todella alhainen ja dieetit ovat suunniteltu lyhytkestoisiksi.
6. Paleo tai muu "siistiminen". Syödään vain ei-prosessoitua ruokaa tai jätetään ruokavaliosta ns. Kaikki turhat herkut pois.

Nämä kaikki edellämainitut dieetit saavat aikaan energiavajeen ja kaikki pudottavat painoa tehokkaasti! Jollekin ketogeeninen ruokavalio tai vähähiilihydraattinen dieetti sopii painonpudotukseen sen vuoksi hyvin, koska näläntunne voi olla alhaisempi kuin muilla ruokavaliolla. Ketogeenisellä ruokavaliolla on yleensä haasteena saada riittävästi ravintokuituja ja näin ollen vatsan toiminta voi häiriintyä. Pätkäpaasto voi sopia taas jollekin, sillä jos ei esimerkiksi ei koe näläntunnetta aamuisin niin sen voi hyvin käyttää pätkäpaastossa hyväksi.

Ps. Tutkittuun tietoon perustuvat treeniohjelmat ja ruokavaliot verkkokaupastani