=

MISTÄ TIETÄÄ, ETTÄ SYÖ LIIAN VÄHÄN?

23.02.2022

Kuntoilijoiden mutta myös urheilijoiden yksi suurimmista kehityksen "esteistä" tai hidastajista on se, että ei uskalleta syödä riittävästi. Syödään siis tietoisesti tai tiedostamatta liian vähän suhteessa omaan energiankulutukseen.


Liian niukka energiansaanti voi saada aikaan lepoaineenvaihdunnan hidastumisen ja ruoan lämpövaikutuksen heikkenemisen joiden perusteella päivittäinen energiankulutus vähenee - ihan turhaan, varsinkin silloin kun tavoitteena on kehittyä. Energiavajeessa myös lihassolujen aktivointi muuttuu voi taloudellisemmaksi eli et saa itsestäsi irti sellaista voimaa tai tehoa kuin normaalisti. Tämä puolestaan saa aikaan sen, että treenitehot heikkenee.

Päivittäinen energiansaanti on liian niukkaa jos,
- Naisilla kuukautiset eivät ole säännölliset tai niissä on muuta poikkeavaa
- Ajatukset pyörivät päivän aikana ruoassa ja syömisessä (erityisesti herkut)
- Erilaiset uniongelmat
- Pientä sairastelua kuten flunssaa on usein tai kokoajan
- Mieliala on enemmän alakuloinen kuin iloinen tai innostunut
- Suorituskyky on heikentynyt


Pahimmillaan liian vähäinen energiansaanti voi johtaa suhteellisen energiavaje (RED-S) -oireyhtymään. Tässä oireina ovat mm. rasitusmurtumat, lihasmassan väheneminen, masentuneisuus, kuukautishäiriöt, uniongelmat

Syö enemmän liikkuaksesi ja liiku enemmän syödäksesi! Samalla, syö enemmän palautuaksesi ei pelkästään harjoittelusta vaan arjen kuormituksesta!

Ps. Tutkittuun tietoon perustuvat treeniohjelmat ja ruokavaliot verkkokaupastani