=

en-..”KESÄKUNTO” EI VAADI MYÖSKÄÄN PUSSIKEITTODIEETTEJÄ TAI PAASTOJA!

04/02/2021

Tällä hetkellä ei voi välttyä lööpeistä, jotka ohjeistavat syömään tietyllä tapaa edistääkseen aineenvaihduntaa ja siten pudottaakseen painoa tehokkaammin.

Usein myös kuulee sanottavan, että on syötävä 5-6 kertaa päivässä, jotta "aineenvaihdunta pysyy käynnissä". Tutkimukset ovat osoittaneet, että ateriarytmillä ei ole juurikaan merkitystä painonpudotukseen ja painonhallintaan. Kuitenkin tiheämmästä ateriavälistä voi hyötyä nälän ja kylläisyyden hallinnassa. On tärkeää tunnistaa, että Ihminen voi syödä esimerkiksi lievittääkseen stressiä tai tylsyyttä tai jopa tyydyttääkseen hedonista tarvettaan

Loppujen lopuksi painonpudotuksessa on kyse ainoastaan siitä, saadaanko energiaa vähemmän kuin kulutetaan. Erilaisia ruokavaliomalleja on painonpudotukseen olemassa runsaasti, ja paras dieetti on se mikä sopii sinulle. Se mitä pystyt noudattamaan säännöllisesti, on sulle paras.

Mikä painonpudotuksessa on olennaista?

  • Syö vaikka 5 tai 6 päivää viikosta selvästi vähemmän, jolloin voit yhtenä päivänä viikossa syödä vapaammin ja vaikka esim. ravintolassa
  • Pidä yllä aktiivisuustasosi ja mieluiten lisää sitä painon pudotessa. Aktiviisuustasoa on helppo seurata vaikka älykellolla tai -aktiviisuusmittarilla
  • Syö 3-5 ateriaa päivässä
  • Syö proteiinia joka aterialla
  • Älä aseta painonpudotuksella tiukkaa aikarajaa, vaan tee joustavasti



#villenvinkki #koulutuspäällikköpaljastaa #jaettutieto #imfast #teamfast #kesäkunto #dieettaus


Vakioi oma ruokailu alkuun ja ala seuraamaan aamupainoa, se kertoo putoaako paino vai ei. Jos paino ei putoa, vähennä syömistä!